Mustekalat - taksonomiaa ja gastronomiaa

 




Seepiat

Näyttäisi kovasti siltä, että seepialla on jonkinlainen etuoikeus suomen kielen sanaan 'mustekala'. Ilmeisesti ensimmäiset Suomeen tulleet 'pääjalkaistuotteet' sisälsivät juuri sitä. -Jos nimi seepia/sepia tuntuu muuten tutulta, selitys voi olla seepian musteen käyttökelpoisuudessa graafisessa maailmassa. Nykyään 'seepiaväriäkin' tehdään synteettisesti, mutta nimi on jäänyt.

Siinä missä tursas on enimmäkseen lonkeroita, seepioissa syöjää kiinnostaa ensisijaisesti itse ruumis, laakeahko pussi josta sisälmykset on melko helppo poistaa. Evät kiertävät pitkin kylkiä koko niiden pituudelta. Lonkeroista kahdeksan on varsin lyhyitä, mutta yksi pari ns. pyyntilonkeroita ovat huomattavasti pitempiä.

Ryhmän ikioma erikoisuus on kitiinikilpi ruumiinontelon selkäpuolen seinämässä. Nykymustelakoiltahan tämä suojakuori on yleensä vuosimiljoonien mittaan kadonnut, mutta seepioilla on sen muistomerkinä tämä kilventapainen. Se on syöjän kannalta hylkytavaraa, mutta jauhettuna niitä on saanut meillä apteekeistakin, 'valaansuomuina'. Kuuluu jauho olevan asiallista ruokaa häkkilinnuille.

Tavallisin, ja myös Suomessa (kalatiskissä, ei meressä) usein nähty laji on Sepia officinalis, noin aamutohvelin kokoinen eläin. Luonnossa se tunnetaan toisaalta tiikerijuovistaan, toisaalta (tursaillekin) tyypillisestä kyvystään vaihtaa väritystään ympäristön mukaan. Värinvaihtokyky lähtee valitettavasti samalla kuin henkikin, koten kalatiskissä seepia on käytännössä varsin valju esitys. Etenkin kun se yleensä pannaan ostajien ihmeteltäväksi valkoinen vatsapuoli ylöspäin.

Pienemmät seepian näköiset lajit siellä kalatiskissä eivät suinkaan ole seepianpoikasia, vaan pienempiä lajeja. Kaikkein mitättömimmät syödään friteeratuina kokonaan, sisälmyksineen kaikkineen. Kuulostaa kamalalta, mutta maistuu hyvältä!

Useimmat pienet seepiat eivät ole varsinaisia seepioita (Sepiida) ollenkaan, vaan pikkuseepioita (Sepiolida).

Vähän tarkentaen: seepioiden yläheimo jakautuu useampaan heimoon, joista syötävää löytyy lähinnä noista kahdesta mainitusta. Keskenkasvuisia seepioita ei oikeastaan voi sekoittaa aikuisiin pikkuseepioihin, sillä jälkimmäisillä on hyvin lyhyet evät. Varsinaisella S officinaliksella ja sen lähisukulaisilla ne ovat, kuren sanottu, jokseenkin koko ruumiin pituiset.

.