Kuulaurheilun varhaishistoriaa

Julkaistu Suomen Pétanquelehdessä 3/94

Tutkijat ovat jo kauan tienneet, että Lönnrot on Kalevalaa kootessaan joutunut panemaan melkoisesti omiaan. Kalevalan tarinat eivät alunperin - tai ainakaan enää silloin kun Lönnrot niitä keräili - muodostaneet yhtenäistä kokonaisuutta; juonen joutui kerääjä itse konstruoimaan. Tässä mielessä eepos onkin selvästi Lönnrotin oma luomus.

Aivan erikoislaatuinen tausta on kolmannella runolla, jonka loppuosan Lönnrot joutui kirjoittamaan kokonaan uudelleen. Runossahan käytiin Väinämöisen ja Joukahaisen välillä kohtalokas välienselvittely myyttisenä singelikisana. Lönnrot kuitenkin muutti myöhemmin kuulapelin (Boule Carélienne) suohonlaulamiskisaksi. Hän nimittäin ounasteli uskottavuusongelmia, olihan suohonlaulaminen jo aikaa sitten syrjäyttänyt (varsinkin politiikassa) tuon muinaisen kuulapelin.

Tämän - ilmeisesti oikean - arvion muotoutumiseen vaikutti osaltaan se, ettei Kajaanissakaan, jossa Lönnrot tuolloin toimi lääkärinä, noihin aikoihin ollut yhtään kuulaseuraa. Kuten ei sen puoleen ole vieläkään.

Onneksi runon alkuperäinen sisältö on säilynyt kerääjän muistiinpanoissa. Tässä siis kolmas runo, alkaen säkeestä 147, sellaisena kuin Arhippa Perttunen sen itse Lönnrotille runoili:

- - -

Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieänpä minä jotaki:
Suur' on Väinö soittajista,
laatuun käypä laulajista,
vaan ei taija kuulakilpaa.
Heittäjä ylen hutera!"

Tuop' oli ukko Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Sen varsin valehtelitki!
Mie olen mitä etevin,
asettaja iänikuinen,
ampumiesi vailla vertaa!"

Siitä kilpa keksittihe
kolmen kuulan koitoksena
miesi miehen vastuena
sorakentällä somalla.

Joukolla kävi käpälä:
voitti kerran, voitti toisen,
voitti kohta kolmannenki.
Väinöllä vähempi vauhti.

Jouko jo kovana kerskui:
"Mies olen minä väkevä,
kuin lie kunto Väinämöisen?
Vai lie matka liian pitkä,
vaka-vanhan viskaella?"

Väinö ei välitä haastaa,
viskelevi, vierittävi,
ampuvi alakäeltä,
kierot kiertehet panevi.
-Kohta on kovilla Jouko.

Taisto tasan tusinassa,
kuula vielä kummallaki.
Jou'utteli Joukahainen
viime kuulan viskatakse.
Vaikeni vakava metsä
hiljeni havina haavan.

Sujahti sukkela kuula.
Ohi melkein, silti sivusi,
Väinön kuula vähän vieri,
maalipalloki mateli.

"Pisteitä pari näkyvi!
Joko väistyt, Väinämöinen?"
"En mie vähästä väisty ,
lannistu en laisinkana.
Vielä kuulaki minulla.

-Mitäs annat jos osunen,
paukahutan pelin poikki?"
"Viepä vaikka Aino-sisko
kun et osu kumminkana."

Väinö rinkihin rupesi.
Taivahat takana tummui,
hiljeni hereät linnut.
Karvakouralla kopasi,
ravahutti rantehella,
kiertehen teki kireän,
-kuula lenti kuin lepakko.

Etukuula ensin paukkui,
kimposi yhen ylitse,
toisen tuuppasi sivuhun,
siitä kierähti takasin,
viimein possulle pysähti,
johtokuulan konkeloksi.
-Viime piste Väinämöisen.

Kalpeni katala Jouko,
laiha poika lannistettu.
Sanatonna synkkä miesi.

Väinö palkan perintähän:
"Missä nyt siskosi sorea
kussa kuulu kaunokainen
vieäkseni Väinölähän?"

Jouko jurona haastoi:
"Itse voit ilosi hakea,
noutaa nuoren neitokaisen,
vain jos sotahan sinusta:
Mennyt on jo miehelähän,
Pohjolan hovihin hoittu
kyykkämiehen kumppaniksi
sauvasankarin suloksi."

- - -

Samanlaiseen muunnettuun totuuteen on hairahtunut myös itse Homeros. Suuri osa Troijan sodasta tapahtuu tosin muutenkin Iliaan 'ulkopuolella', kuuluisaa puuhevosepisodia myöten. On kuitenkin anteeksiantamatonta, että Troijan sodan lopettanut kuulaottelu on Iliaan lopullisessa kaanonissa korvautunut toisinnolla, jossa Akhilleus vaiherikkaan taistelun jälkeen surmaa Hektorin ja syyllistyy lopuksi korkealle sotilasviranomaiselle sopimattomaan ruumiinhäpäisyyn.

Onneksi alkuperäisversio on tässäkin tapauksessa säilynyt. Lesboksen saarelta löytynyt Codex Boulimiensis on perimätiedon mukaan päätynyt tyttöjen haltuun Homeroksen kanssa käydyn räsypokkaottelun seurauksena. Klassilliseen viikunanlehtikostyymiin sonnustautuneena Homeroksella ei ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen ollut muuta nokitettavaa kuin käsikirjoituksensa.

Näin päättyy siis Troijan sota:

- - -

Yhdeksäs sotavuosi jo alkoi. Loppua missään
nähty ei taistojen, niin tasapäiset Troijan ja Hellaan
sankarijoukot, toisia vuoroin surmata koittaa.
Kyllästyi väki taivaan, Olympon tuon jumalaisen.
Ehdottain näin haasti Poseidon, itsepä Zeulle:

'Tuokoon kumpikin parhaat urhonsa, sekä niille
kuulia kaksittain, sepä ottelu olkohon tuima.
Jos väki Hellaan voittaa, Troijan annamme heille,
jos taas toisin käy, heti laivoihinsa he nouskoot,
siis palatakseen viipyilemättä he näin kotiansa.'

Astui siin' eturintaan ensin Odysseus oiva,
tuo monineuvo ja taitaja kaiken myös kisatoimen.
Myös Menelaos, vallanhaltija mahtavan Spartan.
Sotureista Akhaijan suurin, Akhilleus tuoss' oli vielä.

Toimeen Akhilleus pantihin oitis ampujamiehen,
vaan asetustapa varten ol' Menelaos taitaja oiva.
-Itselleen varas tuo monineuvo-Odysseus paikan
siin' välimiehenä - sen salatakseen, että on hälle
tuntematon sekä uus' tämä kuulienheittelykilpa.

Troijan joukkona Hektor vahva, ja mielevä Nestor,
Paris asettaja oiva ja taituri siis sivukierteen.
Taaempaa nyt katsoi Apollo, tuo opas oiva
jok' oli tarkkaan valmentanut koko Troijan joukon.
Neuvot Apollon oikeat, oivat, urhoilla taito.
Hienoisen yliotteen saivat kohta he joukosta Hellaan.

Niin koko päivän he viskivät kumpikin innoin
katsoen tarkkaan, miss' pudotettihin kuula ja missä
kaartaen muurin, taidolla tehdyn, vierivi vaskinen kuula
vierehen puisen tarkkauspallon, sen liki saaden.
Myös toki vinhaan singoten, kuulalla kilkaten toista.

Yhtään kertaa eipä Akhilleus heittänyt harhaan,
myös ei eksynyt Hektorin kuula vaan ainapa suoraan
ilmasta sinkosi taiten, Hellaan pirstoen muurit,
liimat, myös lukot taitavat, ampuen kuulien keskeen,
vaikk' oli vieressä ain' toki myös oma kuulakin tuossa.

Eipä nyt auttanut tuo Menelaon taito, kaikki kun ampui
Hektor heittäjä vahva ja suosikki suuren Apollon.
Heittänyt myöskään ei ohi Nestor, tarkaten pisteet
ain' asetellen korjasi Paris, taitava tuokin.
Katseli muurilta Troijan kansa ja kannusti heitä.
Tappio karvas uhkasi urhoja Hellaan. Viel' oli kierros,
ehkäpä viimeinen jos ei peli tarkempi löydy.

Miettivi pulmaa tuo monineuvo Odysseus. 'Varmaan
täytyy kääntyä puoleen tuon tahon korkean, meille
voiton saattaa voinee yksin Athene, Attikan turva ja toivo.'
Niin rukoellen Athenen puoleen kääntyi ja lausui:
'Nyt apus tarpeen on. Jopa kiirellist' olis näyttää
milläpä keinoin lyödä voisimme Troijan ja voittaa.'

Vartasi pilven keskest' Athene, virkkaen heille:
'Ei hätä tällainen ole. Älkää luulko, mä että
en tätä ennen jo nähnyt kuinka on voimia heillä,
taitoa niin asetuksen työssä ja ampumisenkin.
-Teitä mä suoraan en voi auttaa, kas sopimuksen
tehnyt Olympoon on väki, että ei joukkoa Hellaan
auteta - Troijaa auttelen siis, sepä teitäkin auttaa.'

Kauhistui Menelaos, kalpeni myöskin Akhilleus.
'Jos ei meitä nyt auta Athene niin tuho uhkaa.
Viel' jopa siis vihamiestäkö näin tukemaan tämä ryhtyy?'
Vaan hymyellen Odysseus heitti, ymmärs' Athenen
juonen tuo monineuvo jo tarkkaan, viisaampi muita.

Ei edes sinne päin nyt lentänyt kuula, siis peli poikki.
Kalveten katsoi Akhilleus voittajariemua Troijan.
'Turmako nyt osa Hellaan, siis kotimatkahan käymme?'
'Hetkinen vielä, ei voittaja kilvan selvillä sentään
ennenkuin on katsottu kummankin pelikuulat.'
Lausuen näin tuli taivaast' Athene, ja kuulan
aukoi Hektorin, sen sisäst' löytäen täytettä inhaa.
-Tarkkaan ties mitä etsi, itse sen taikonut juuri.

'Ves'hopeallako sankarikuula on siivitty voittoon?
Kieroin keinoin taistelevalle ankara siis laki olkoon:
-Hellaan voittajaks saan, sekä Troijan joukkueen hylkään!'

Näin siis taistelu tuo monivuotinen ratkesi. Troijan
valtasivat asemiehet Hellaan, ryöstäen kaiken
kullan, karjan, naisväen. Myös erityisen tarkkaan
kuulat pronssiset kaikk' mitä saattoi Troijasta löytää,
nuo nimikuulut, kaunihit katsoa, myös hyvät heittää.

Tuomo Lintulaakso
counter